Ruotsalaisten tv-kanavien seuraaminen Suomessa on helppoa

| 24 mars, 2021 | 0 kommentarer

VPN-palveluiden käyttämisellä voi olla monta hyvää puolta, jotka puoltavat niiden käyttöä päivittäisessä internetin käytössä. VPN eli “virtual private network” (virtuaalinen erillisverkko) on verkossa toimiva palvelu, jonka päätehtävänä on salata käyttäjänsä tietoliikenne. Samalla se tekee käyttäjän identiteetistä lähes mahdottoman selvittää. VPN turvaa tietoliikennettä monilta uhkilta, jotka saattavat kohdata varomattomia netin käyttäjiä.

VPN:n avulla on mahdollista saada käyttäjän tietoliikennettä urkkiva luulemaan, että tämä toimii jostakin toisesta maasta käsin. Suomalaiset VPN:n käyttäjät voivat esimerkiksi näyttäytyä Ruotsissa tai vaikkapa Australiassa asuvina. Tämän tekniikan myötä monet ovat huomanneet, että he voivatkin käyttää joitain tietyn maan asukkaille kohdennettuja verkkopalveluja, kuten vaikkapa netin kautta katseltavia uutislähetyksiä, urheilumatseja tai vaikkapa tv-kanavia.

SVT:n ohjelmia verkkoselaimella katsottavaksi Suomessa

Jos olet esimerkiksi Ruotsista Suomeen muuttanut, voi jossain vaiheessa tulla kaipuu ruotsalaisten tv-kanavien ja -ohjelmien ääreen. VPN voi pelastaa tässäkin tapauksessa. Käytännössä Ruotsin tv-kanavien seuraaminen on helppoa. Hankkimalla ensin VPN-palvelun, joka tekee salatun yhteyden ruotsalaisten palvelimien kautta, voi peittää todellisen verkkoidentiteetin ja saada sinut näyttäytymään Ruotsissa asuvana internetin käyttäjänä. Kun yhteys on onnistuneesti luotu, voit tämän jälkeen suunnata verkossa erilaisille sivuille jotka tarjoavat ruotsalaisia tv-kanavia katsottavaksi.

Esimerkkejä tällaisista sivustoista ovat esimerkiksi SVT-televisioyhtiön SVT Play, osoitteessa svtplay.se. Osaa SVT:n ohjelmista voidaan katsoa tavallisella verkkoyhteydellä, mutta monet ohjelmat vaativat käyttäjänsä ottavan yhteyden sivustoon Ruotsista käsin. VPN-palvelun avulla SVT luulee suomalaisen katselijansa olevan Ruotsissa, joten sen avulla kaikki muutkin ohjelmat avautuvat katsottavaksi.

TV4 Play on toinen suosittu ruotsalainen palvelu, joka tarjoaa TV4-kanavan ohjelmistoa verkon välityksellä katsottavaksi. TV4 Play on kuitenkin SVT Playta huomattavasti nihkeämmin toimiva palvelu, jos sitä pyritään katsomaan VPN-yhteyden välityksellä. Eräät tietyt ruotsalaislähtöiset VPN-palveluntarjoajat kuten ExpressVPN ja NordVPN ovat kuitenkin yhteensopivia myös TV4 Playn kanssa. Edellä mainitut palveluntarjoajat ovat muutenkin erittäin suosittuja maksullisten VPN-palvelujen keskuudessa.

Toki myös muut tv-kanavat Ruotsissa tarjoavat omia ohjelmiaan verkkosivuillaan katseltavaksi, mutta monet niistä vaativat rekisteröitymisen ja mahdollisesti kanavan tilaamisen. VPN:n avulla on kuitenkin helppo kokeilla eri kanavien tarjontaa ja sitä, avautuvatko ne suomalaiselle ilman sen suurempia ponnistuksia.

VPN-palveluja moneen makuun

VPN-palveluntarjoajia on verkossa suunnaton määrä, joten joukkoon mahtuu monenlaista ja monentasoisia palveluntarjoajia. Monet haluavat säästää VPN:n kuukausimaksuissa ja valitsevat halvimmasta päästä, tai jopa ilmaisia palveluita. Ilmaisissa VPN-palveluissa on yleensä jokin rajoitus, joka estää hyödyntämästä palvelua kunnollisesti. Pienelläkin kuukausimaksulla voi saada jo aivan käyttökelpoisen palvelun peruskäyttöä varten, joten ilmaisen sijaan kannattaakin usein valita halpa palvelu.

Useimmilla VPN-palveluntarjoajilla on käytössään maksuttomia kokeiluaikoja esimerkiksi 7 päivän ajan. Toiset lupaavat puolestaan tyytyväisyystakuun eli rahat takaisin -takuun 30 päivän aikana. Jos sinusta tuntuu, ettet tule tarvitsemaan VPN:ää 30 päivän jälkeen, voit huoletta lopettaa palvelun käyttämisen – ja saada takaisin maksamasi rahat.

Ilmaiset VPN:t ovat usein rajoitettuja esimerkiksi liikennemäärältään. Tämä ei ole ongelma siinä tapauksessa, jos käyttäjä haluaa lähinnä vierailla tavallisilla verkkosivuilla, jotka eivät vie gigatavuja kovinkaan paljon kuukausitasolla. Jos taas haluaa ottaa VPN:llä yhteyden videomateriaalia lähettävään palveluun, eivät ilmaisten VPN-palveluiden liikennemäärä kestä kovin pitkälle. Siltikin ilmaisilla VPN-palveluilla kannattaa joka tapauksessa aloittaa ja testata, soveltuvatko ne muuten teknisesti juuri käyttäjän toiveisiin ja käyttötapoihin.

Ilmaisilla palveluilla on rajoitetun kuukausiliikenteen lisäksi käytössä myös usein rajoitettu nopeus. Verkkoyhteydet siis hidastuvat, huolimatta siitä, minkälainen verkkoyhteyden laatu käyttäjällä on kotonaan. Myös palvelimien määrä on usein minimissään, joten useimmiten ilmaisilla VPN-palveluilla voidaan kokeilla vain paria tai muutamaa palvelinta eri maista. Maksullisilla palveluilla on palvelimia useissa kymmenissä eri maissa, joten valinnanvaraa on tarjolla myös silloin, jos jokin palvelin tuntuu olevan tukossa.

Vaikka VPN on pääosin ja perusperiaatteeltaan turvallinen, voivat tietyt palvelut olla maineeltaa huonoja nimen omaan tietoturvansa vuoksi. Jotkin VPN-palvelut ovat joko vahingossa tai tahallisesti vuotaneet tietoja ulospäin.

Siksi VPN-palvelua harkitsevien kannattaa aina tehdä taustatyötä myös itse, sillä usein palvelujen käyttösäännöissä mainitaan, jos on mahdollista että ne voivat luovuttaa tietoja kolmansille osapuolille. Jos käyttäjä hyväksyy tällaiset käyttösäännöt, voi olla vaikeampaa puolustaa oikeuksiaan sen jälkeen. Jos käyttäjää taas ei haittaa se, että palvelut antavat tietoja muualle, voi hän halutessaan jatkaa tällaisen palvelun käyttöä.

Jos sinusta tuntuu, että haluat tutustua ilmaisiin VPN-palveluihin, katso parhaat ilmaiset palvelut tältä verkkosivustolta.

Pienellä maksulla laatua ja verkkoyhteyden tasaisuutta VPN-palveluihin

Jo muutamalla eurolla kuussa VPN-palvelut lupailevat käyttäjilleen rajatonta tai ainakin suurta liikennemäärää kuukausittain, sekä kymmeniä palvelimia ympäri maailman. Monet palveluntarjoajat antavat samalla hinnalla käyttöön myös hyödyllisiä, tietoturvaa lisääviä lisäominaisuuksia. Näitä voivat olla vaikkapa palomuuri sekä mainostentorjunta.

Ilmaisista palveluista esimerkiksi kanadalainen Windscribe tarjoaa ilmaiseksikin 2 gigatavun kuukausittaisen liikenteen, mutta jo pienellä maksulla liikennemäärä nousee 50 gigatavuun. Samalla käyttäjä hyötyy monista lisäominaisuuksista, kuten palomuurista, joka menee heti päälle jos VPN-yhteys jostain syystä katkeaa, turvaten näin käyttäjän tietoliikenteen kutsumattomilta vierailta.

Toinen suosittu, ilmainen palveluntarjoaja tulee niin ikään Kanadasta. TunnelBear on siitä mielenkiintoinen, ilmaistakin VPN-yhteyttä tarjoava palvelu, että se ei rajoita maksuttomankaan version käyttäjiltä palvelimiaan. Palvelulla on 20 palvelinta eri maissa. Vaikka palvelun ominaisuudet ovat niin ikään käytössä maksutonta versiota käyttäville, on sen kääntöpuolena liikennerajoitus, joka on vain 500 megatavua kuukaudessa. Ruotsalaisia tv-ohjelmia käyttävälle tämä on selvästi liian vähän eikä se riitä kuin lyhyeen kokeiluun – eikä välttämättä edes yhden täyspitkän elokuvan katsomiseen.

Alankomaista kotoisin oleva Goose VPN on monin paikoin erinomainen palveluntarjoaja, jolla on yli 60 palvelinta 29 eri maassa. Goose VPN:n mukaan yritys lisäävä uuden palvelimen joka toinen viikko palveluunsa. Tämän lisäksi tämä palveluntarjoaja vaikuttaa olevan turvallisempi käyttäjälleen, kuin esimerkiksi aiemmin mainitut Windscribe ja TunnelBear. Ainoa huono puoli vaikuttaa olevankin se, että Goose VPN ei tarjoa ilmaista kokeilua – jos sellaiseksi ei lasketa 30 päivän rahat takaisin -takuuta. Halvimmillaan Goose VPN maksaa noin 2,75 € kuukaudessa, mutta tällöin käyttäjän tulee sitoutua 3 vuoden sopimukseen.

Lisätietoa ilmaisista ja maksullisista VPN-palveluista vpnportalen.se -verkkosivustolta. VPNportalen on verkkoportaali, joka vertaa ja arvioi erilaisia ​​VPN-palveluja. Sivusto auttaa käyttäjiä valitsemaan eri VPN-palveluiden välillä, mutta ei itse tarjoa VPN-palveluja.

Kategori: Marknadsnyheter

Om skribenten ()

Tanalys är en sajt för investerare som med teknisk analys vill förbättra sin trading. Tanalys erbjuder teknisk analys från flera ledande analytiker, samt nyheter och utbildningar.

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *